Siirry sisältöön

Suomalaiset käyttävät autojaan säästeliäästi – suurin osa ajaa alle 15 000 kilometriä vuodessa

POP Vakuutuksen teettämän kyselytutkimuksen* mukaan yli puolelle suomalaistalouksien autoista kertyy alle 15 000 ajokilometriä vuodessa. Viime vuoden keväällä lanseerattu vähän ajaville tarkoitettu autovakuutus olisi siis omiaan suurimmalle osalle autoista. Ajokilometrien määrään näyttävät vaikuttavan ainakin talouden henkilömäärä ja tulotasot.

Kakkosautojen käyttö Suomessa: Eniten talouksien kakkosautoja käytetään työmatkoihin ja pääasiassa ajokilometrejä kertyy korkeintaan 15 000. 60 %:lla autotalouksista on vain yksi auto. 40 %:lla autotalouksista on kaksi autoa tai enemmän. Kakkosautolla jopa 82 % ajaa maksimissaan 15 000 km vuodessa. Top 3 kakkosauton käyttötarkoitukset: 1. Työmatkat 61 %, 2. Kauppareissut 56 %, 3. Matkat harrastuksiin tai vapaa-ajan matkat 34 %.

Suomalaisista autotalouksista noin 60 prosentilla on vain yksi auto. Kaksi autoa tai enemmän on noin 40 prosentilla talouksista. Suomalaisten autoille kertyy ajokilometrejä vuoden aikana verrattaen vähän. Noin 60 prosenttia vastaajista kertoo, että ykkösautolla ajetaan enintään 15 000 kilometriä vuodessa. Yhtä pieniä kilometrilukemia kertyy jopa 80 prosentille kakkosautoista.

— Kun lanseerasimme reilu vuosi sitten POP Auto Kilsan, edullisen autovakuutuksen vähän ajaville, ajattelimme uudenlaisen vakuutuksen sopivan erityisesti kakkosautoille, POP Vakuutuksen markkinointi- ja viestintäpäällikkö Helena Tielinen sanoo.

— Kyselytutkimuksen tulosten perusteella näyttää kuitenkin siltä, että kakkosautojen lisäksi myös monet niin sanotut ykkösautot voitaisiin yhtä hyvin vakuuttaa Kilsa-vakuutuksella, sillä se on pysyvästi edullinen autolle, jolla ajetaan 15 000 kilometriä tai vähemmän vuodessa, Tielinen jatkaa.

Eniten ajokilometrejä kertyy hyvätuloisille ja perheellisille

Varsinaisia autoilutalouksia ovat ne, joissa autoja on enemmän kuin yksi. Kun autoja on kaksi tai enemmän, myös ykkösauton mittarissa on suuremmat lukemat kuin yhden auton talouden ainoassa kulkupelissä. Ajokilometrejä kertyy eniten hyvätuloisille sekä talouksiin, joissa asuu lapsia.

Vastaajista, joiden taloudessa yhteenlasketut vuosittaiset bruttotulot ovat 75 000 euroa tai enemmän, 65 prosenttia kertoo ykkösautolle kertyvän vähintään 15 000 ajokilometriä vuodessa. Kun talouden yhteenlasketut bruttotulot ovat 35 000 - 50 000 euroa vuodessa, samoihin kilometrilukemiin ykkösautolla yltää noin 40 prosenttia vastaajista.

Lapsiperheissä autot ovat ahkerammassa käytössä. Hieman yli puolet vastaajista, joiden taloudessa asuu myös lapsia, kertoo ajokilometrejä kertyvän ykkösautolle vuoden aikana 15 000 tai enemmän. 35–44-vuotiaista vastaajista lähes puolet kertoo, että taloudessa on useampi kuin yksi auto ja heistä noin puolet ilmoittaa käyttävänsä kakkosautoa lasten kuljettamiseen.

Kakkosautolla kauppaan, töihin ja harrastuksiin

Noin kaksi kolmesta kakkosauton omistavasta vastaajasta kertoo käyttävänsä kakkosautoa työmatkoihin. Hieman yli puolet käyttää kakkosautoa kauppareissuilla ja noin kolmannes käyttää kakkosautoa vapaa-ajanmatkoihin tai harrastuksissa käymiseen.

— Lyhyillä matkoilla kauppaan, töihin ja harrastuksiin vahinkoriski on pienempi kuin esimerkiksi pitkän matkan maantieajossa, jossa kivet napsahtelevat tuulilaseihin ja eläimiä osuu autojen tielle kovassa vauhdissa, Tielinen perustelee vähän ajaville tarkoitetun autovakuutuksen edullisuutta.

— POP Auto Kilsa on aivan yhtä kattava kuin tavallinen autovakuutus, mutta pysyvästi edullisempi, sillä riskit ovat pienemmät, Tielinen sanoo lopuksi.

*Kyselyn toteutti POP Vakuutuksen toimeksiannosta tutkimusyhtiö M3 Research huhtikuussa 2017. Kyselyyn osallistui 1000 suomalaista aikuista eri puolilta Suomea, iältään 18−65-vuotta.

Lisätiedot ja mediayhteydet

Jasmina Mero

Jasmina Mero

Markkinointi

  • jasmina.mero@suomenvahinkovakuutus.fi