Siirry sisältöön

Moottoripyöräilijä! Alkukesästä rytisee ja kolisee –moottoripyörävarkaudet päänvaivana loppukesästä

Moottoritie on kuuma ja prätkät kaivettu talvisäilöstä esiin. Moottoripyöräkausi on Suomessa tunnetusti kuitenkin melko lyhyt ja kestää yleensä toukokuusta syyskuuhun, riippuen sääolosuhteista. Erityisesti kesä- ja heinäkuu on liikenne- ja kolarivahinkojen harmillisinta, mutta tiheintä sesonkia. Heinä-elokuussa alkaa tapahtua varkaus- ja ilkivaltatilastoissa.

Koronavuosina moottoripyörien vakuutusmäärät nousivat POP Vakuutuksella yli 20 %

Monet pitävät moottoripyöränsä vakuutettuna myös talvella, mutta liikennekäytössä olevien pyörien määrä POP Vakuutuksen tilastoissa kasvaa peräti 33 prosenttia huhtikuusta kesäkuuhun tarkasteltuna. Eniten moottoripyöriä on vakuutettuna elokuussa.

"Vuodenaikahinnoitelluissa vakuutuksissamme vakuutusmaksu painottuu suurimmaksi osaksi siihen vuodenaikaan, jolloin kyseisen ajoneuvotyypin ajoneuvoja pääosin käytetään. Jos ajoneuvo on poistettu liikennekäytöstä, vakuutusmaksuista saatavan hyvityksen määrä riippuu siitä, mihin ajankohtaan vuodesta liikennekäytöstäpoisto kohdistuu," muistuttaa POP Vakuutuksen korvauspalveluiden operatiivinen päällikkö Tommi Lehmusvirta.

Koronavuosina moottoripyöräilyn voi päätellä olleen kovin suosittu harrastus, sillä vuosina 2020–2021 moottoripyörien vakuutusmäärät nousivat POP Vakuutuksella yli 20 %.

Liikenne- ja kolarivahinkoja sattuu moottoripyörille eniten kesä-heinäkuussa

Lakisääteinen liikennevakuutus kattaa henkilövahingot sekä syyttömän vastapuolen omaisuusvahingot. Eniten liikennevahingoksi kirjautuvia tapahtumia sattuu moottoripyöräilijöille heinäkuussa 22,6 % osuudella, toiseksi eniten kesäkuussa 22 % osuudella vuoden aikana sattuneista vahingoista.

Kolarivahingoilla tarkoitetaan tässä yhteydessä POP Vakuutuksen L-kaskovakuutukseen kuuluvan kolariturvan alle kirjautuvia vahinkoja. Kolariturva kattaa vakuutuksenottajan omalle moottoripyörälle sattuneet vahingot. Tällainen vahinko voi esimerkiksi syntyä, kun moottoripyörää parkkeeratessa aiheuttaa lommon omaan kulkupeliin. Kolarivahingoiksi kirjautuvia vahinkoja tapahtuu eniten kesäkuussa ja toiseksi eniten heinäkuussa.

Hyvin tyypillisesti vahingot painottuvat kesän ensimmäisille kuukausille ja laskevat syksyn saapuessa. Noin 75 % moottoripyörille tapahtuvista liikenne- ja kolarivahingoista sattuu touko-elokuun välisenä aikana, Lehmusvirta kertoo.

Pitkäkyntiset ovat moottoripyöräsi perässä todennäköisimmin loppukesällä – varkaus- ja ilkivaltavahingot palanneet koronaa edeltävälle tasolle

Kesän jälkimmäisellä puoliskolla on varsin viisasta kiinnittää erityistä huomiota moottoripyörän säilytykseen ja suojaamiseen, sillä POP Vakuutuksen vahinkotilastojen mukaan moottoripyörille sattuu eniten varkauksia ja ilkivaltaa elokuussa. Sen lisäksi, että moottoripyöräily oli suosittua puuhaa koronavuosina, oli tilastojen mukaan suosittua myös moottoripyöriin kohdistuneet varkaus- ja ilkivaltavahingot. Niiden vahinkotiheys nimittäin kasvoi vuonna 2020 peräti 40 %. Vuonna 2022 varkaus- ja ilkivaltavahingot vaikuttavat palanneen koronaa edeltävälle tasolle.

POP Vakuutuksen tärpit moottoripyöräilijöille:

  • Pukeudu värikkäisiin varusteisiin: esim. neonkeltainen kypärä tai ajovarusteet
  • Harjoittele yllättäviä tilanteita varsinkin kauden alussa: väistöt ja äkkijarrutukset
  • Harjoittele pyörän käsittelyä: tasapainoharjoitukset
  • Varmista pyörän kunto ennen ajokautta: rengaspaineet, renkaiden kunto
  • Varmista varusteiden kunto ennen ajokautta: kypärän visiiri / näkyvyyden varmistus
  • Tunnista vuodenaikoihin liittyviä riskitekijöitä: alkukesän irtohiekka ja kylmä asfaltti tai syksyn sadonkorjuu ja maatalouskoneet liikenteessä. Lisäksi alhaalta paistava aurinko heikentää yleistä näkyvyyttä niin motoristeilla kuin autoilijoilla.

Lisätiedot ja mediayhteydet

Jasmina Mero

Jasmina Mero

Markkinointi

  • jasmina.mero@suomenvahinkovakuutus.fi