Siirry sisältöön

Kumpi kolhii liikenteessä, nuori vai vanha kuski? Tilastot paljastavat karun kaavan

Liikennevahinkoja sattuu kaikenikäisille autoilijoille, mutta tilastot osoittavat selkeitä eroja eri ikäryhmien välillä. Erityisesti nuoret kuljettajat erottuvat monessa vahinkotyypissä – eivätkä aina edukseen. Me POP Vakuutuksella selvitimme, minkälaisia vahinkoja nuorille ja iäkkäämmille kuljettajille sattuu useammin ja mitkä tekijät saattavat selittää eroja.

Tässä artikkelissa nuoret kuskit ovat 18–24-vuotiaita ja kokeneemmat kuskit yli 65-vuotiaita. Aineisto ei ota kantaa muihin riskiin vaikuttaviin tekijöihin kuten ajomäärään, asuinpaikkakuntaan tai ajokokemukseen.

Nuori kuljettaja törmää eläimeen jopa kolme kertaa todennäköisemmin kuin varttuneempi kuski

Eläintörmäykset pieneläinten, kuten rusakoiden tai kettujen kanssa, ovat tilastojen mukaan selvästi yleisempiä nuorten kuljettajien keskuudessa. Heille sattuu näitä vahinkoja jopa 235 % enemmän verrattuna kokeneempiin kuljettajiin.

"Yksi selitys voi olla ajotaitojen vielä kehittyvä taso, mutta myös sijainti saattaa vaikuttaa: nuoret kuljettajat liikkuvat useammin kaupunkiympäristössä, jossa pieneläintörmäykset ovat yleisempiä kuin taajamien ulkopuolella," POP Vakuutuksen palvelujohtaja Tommi Lehmusvirta muistuttaa.

Nuorten kuljettajien ajoneuvot kovilla ilkivallan ja tuulilasivahinkojen vuoksi

Nuorten kuljettajien ajoneuvoihin kohdistuu ilkivaltavahinkoja selvästi useammin, jopa 200 % enemmän kuin iäkkäämpien kuljettajien autoihin. Myös tuulilasivahinkoja tapahtuu nuorille kuljettajille selvästi enemmän kuin vanhemmille kuskeille.

"Kaupunkien tiiviimpi ympäristö ja vilkkaampi liikenne tarkoittavat myös suurempaa riskiä ajoneuvoihin kohdistuvalle vahingonteolle," Lehmusvirta pohtii.

Kolaritilastoissa nuoret selvästi kärjessä, kuten myös liikennevahinkojen omaisuus- ja henkilövahingoissa

Kolarivahinkoja nuorille kuljettajille sattuu keskimäärin 40 % enemmän kuin vanhemmille kuljettajille.

"Vaikka nykyaikaisessa ajokoulutuksessa painotetaan ennakoivaa ajotapaa, kokemuksen puute voi käytännössä näkyä esimerkiksi väistämistilanteiden arvioinnissa tai nopeuden sovittamisessa liikennetilanteeseen," Lehmusvirta pohtii.

Liikennevahingoista puhuttaessa nuoret kuljettajat ovat tilastollisesti selkeästi esillä. Omaisuusvahinkoja heille sattuu 76 % enemmän ja henkilövahinkoja 31 % enemmän verrattuna yli 65-vuotiaisiin kuljettajiin.

Omien ajotaitojen kehittäminen on tärkeää myös varttuneemmille kuskeille

Vaikka nuorille kuljettajille sattuu keskimäärin enemmän vahinkoja kuin varttuneemmille autoilijoille, kyse ei ole yhdestä yksittäisestä syystä. Vahinkoriskin taustalla vaikuttavat esimerkiksi asuinpaikka, ajokilometrit, ajotottumukset ja tietysti ajokokemus.

"On tärkeää tunnistaa riskit, tiedostaa omat rajoitteet, ja kehittää ajotaitoja riippumatta siitä, kuinka monta vuotta kortti on ollut taskussa," Lehmusvirta painottaa.

Lisätiedot ja mediayhteydet

Jasmina Mero

Jasmina Mero

Markkinointi

  • jasmina.mero@suomenvahinkovakuutus.fi