Siirry sisältöön

Jerry joutui vuosi sitten onnettomuuteen, jonka muistaa loppuelämänsä – Vain hankittu vapaa-ajan tapaturmavakuutus korvaa mahdolliset vahingot sähköpotkulaudalla kaatuessa

7.5.2022, päivämäärä, joka on melkeinpä liian kirjaimellisesti iskeytynyt Jerry Riikosen tajuntaan. Riikonen vuokrasi Töölön kulmilta monille tutun kulkupelin, sähköpotkulaudan. Kevät oli jo pitkällä ja hiekoitushiekat harjattu paikoin moneen otteeseen. Riikosen matka juuri vuokratun sähköpotkulaudan kanssa päättyi renkaan osuessa kadun kulmaan jääneisiin hiekoituskiviin. Matka jatkui ambulanssikyydillä Haartmanin päivystykseen. Sitä päivää Riikonen unohtaa tuskin koskaan.

Tapaturmat Suomessa uusi hero brändiuudistus

Sähköpotkulautaonnettomuudet näkyvät myös POP Vakuutuksen vahinkokannassa – korvaussummat liikkuvat rannemurtumista aivovamman hoitokuluihin

POP Vakuutuksella tunnistetaan viime vuosina alkanut sähköpotkulautabuumi. POP Vakuutuksen korvauspalveluista kerrotaan, että sähköpotkulautaonnettomuuksia ilmoitetaan POP Vakuutukselle muutamia tapauksia vuodessa.

"Kyllä sähköpotkulautojen ilmestyminen katukuvaan näkyy myös meidän vahinkokannassamme, ja korvaussummat vaihtelevat vahinkotapahtuman vakavuusasteen mukaan aina rannemurtumista aivovamman hoitokuluihin", POP Vakuutuksen korvauspalveluiden operatiivinen päällikkö Tommi Lehmusvirta kertoo.

POP Vakuutukselta muistutetaan, että vapaaehtoinen tapaturmavakuutus ei korvaa tapaturman hoitokuluja, joista on oikeus hakea korvausta esimerkiksi lakisääteisen liikennevakuutus- tai tapaturmavakuutuslain perusteella. Vapaaehtoisesta tapaturmavakuutuksesta vahinko korvataan silloin, jos se sattuu sähköpotkulautailijalle vapaa-ajalla sekä ilman muita osapuolia vahingossa. Ja tietysti vain silloin, jos tapaturmavakuutus on ylipäätään hankittuna.

Sähköpotkulautaonnettomuuksien tilastointi jää toistaiseksi sairaaloiden tai vakuutusyhtiöiden oman harkinnan varaan

Poliisi ei toistaiseksi erottele sähköpotkulautaonnettomuuksia omalla ajoneuvokoodillaan onnettomuustilastoissa, jonka vuoksi tutkittu tieto perustuu yksittäisten sairaaloiden tai esimerkiksi vakuutusyhtiöiden itse keräämään dataan.

HUS:in tuorein tutkimus aiheesta on vuodelta 2021. Tuolloin Helsingissä, Meilahden päivystyksessä hoidettiin pelkästään toukokuun ja kesäkuun puolen välin aikana 143 sähköpotkulautaonnettomuudessa loukkaantunutta, joista 53 joutui onnettomuutensa vuoksi vähintään yhteen leikkaukseen.

HUSin arvion mukaan kustannukset yhteiskunnalle pelkästään Helsingin alueella tapahtuneista sähköpotkulautaonnettomuuksista olivat vuonna 2021 peräti reilut 1 700 000 euroa eikä summassa ole mukana yksityisen sektorin kuluja. Työpoissaolojen kustannuksiksi arvioitiin yli 845 000 euroa.

Jerryn onnettomuus sähköpotkulaudalla kuin oppikirjaesimerkki tyypillisestä sähköpotkulautatapaturmasta

Kolme kasvojen alueen murtumaa, joista kaksi leikkausta vaativaa sekä aivotärähdys. Jerry Riikosen tapaturma on melkeinpä oppikirjaesimerkki tyypillisestä sähköpotkulautaonnettomuudesta. Kaatuminen, johon ei liittynyt muita osapuolia ja kasvojen alueen leikkaushoitoa vaativat vammat. Riikosen toukokuinen sähköpotkulautaonnettomuus oli yhdeksäs vakavampi tapaus Helsingissä vuonna 2022.

Riikonen tutkittiin päävammojen varalta Haartmanin päivystyksessä, mutta hän pääsi vielä samana iltana sairaalasta kotiin odottamaan seuraavana päivänä koittavaa kasvojen murtumien tarkempaa kuvaamista.

"Tutkineen lääkärin hoitoehdotus oli, että vaikeat murtumat erityisesti silmäkulmassa ja poskessa pitää leikata. Vaarana oli nimittäin se, että jos poskiluuta ei leikattaisi, se luutuisi vinoon ja oikea silmäni alkaisi vajoamaan alaspäin iän myötä", Riikonen muistelee.

Edessä oli päätös reilun 3 tunnin leikkausoperaatiosta, jossa Riikosen silmäkulman murtuma ja poskiluun murtuma korjattaisiin. Riikonen sai viikon aikaa harkita asiaa ja päätyi valitsemaan leikkauksen.

Itse leikkaus sujui Riikosen mukaan hyvin, ja hän kotiutui toipumaan vielä saman leikkauspäivän aikana. Sairauslomalla hän oli tapauksen takia noin kaksi viikkoa.

Vaikka Riikosen kasvoista ei huomaa melkein vuoden takaista rajua onnettomuutta, on tapahtumasta jäänyt hänelle kuitenkin pysyvämpää haittaa.

"Kasvoissa on hermovaurio, jonka vuoksi en tunne aina esimerkiksi osaa hampaistani. Ja jos vaikkapa kosketan oikeaa ohimoani, tunnen kosketuksen kutiavana tunteena silmän alueella. Hermot kasvojen alueella ovat vielä toipumaan päin. Tähän mennessä tunto on palautunut noin 60 prosenttisesti. Varmaksi ei voi kuitenkaan sanoa, että hermovaurio koskaan täysin paranisi."

Omalla kohdallaan Riikonen kiittelee, että oli hoitanut vapaaehtoisen tapaturmavakuutuksen itselleen kuntoon.

"Vaikka Suomessa julkinen terveydenhuolto toimii hyvin ja täällä saa todella edullista hoitoa, niin kyllä niitä hoitokuluja kertyi silti maksettavaksi. Ne korvattiin ottamastani tapaturmavakuutuksesta."

Lähteet:
POP Vakuutuksen korvauspalvelu
Jerry Riikosen haastattelu

HUS:
Merkittävä osa sähköpotkulautailijoiden vammoista keskivaikeita tai vaikeita

Lisätiedot ja mediayhteydet

Jasmina Mero

Jasmina Mero

Markkinointi

  • jasmina.mero@suomenvahinkovakuutus.fi