Suomalaiset matkailevat ahkerasti, mutta vain reilulla puolella on matkavakuutus
Suomalaiset matkailevat ahkerasti etenkin kotimaassa mutta myös ulkomailla. POP Vakuutuksen teettämän kyselytutkimuksen mukaan vain reilulla puolella on jatkuva matkavakuutus. POP Vakuutuksen Helena Tielinen muistuttaa, että matkavakuutus kattaa myös kotimaan matkailun ja että jatkuva matkavakuutus on usein määräaikaista matkavakuutusta edullisempi vaihtoehto.
- Julkaistu:
- Lehdistötiedotteet
POP Vakuutuksen teettämän kyselyn mukaan vain 56 prosentilla suomalaisista on jatkuva matkavakuutus. Vähäistä matkavakuutusten määrää selittänee ainakin osittain, että moni ei muista matkavakuutuksen kattavan myös kotimaan matkailut ja lyhyet visiitit esimerkiksi Tallinnaan tai Tukholman risteilylle.
— Jatkuva matkavakuutus kattaa matkat, jotka suuntautuvat yli 50 kilometrin päähän kotoa tai muusta normaalista elinympäristöstä. Näin ollen suuri osa kotimaan matkoistakin kuuluu matkavakuutuksen piiriin, Tielinen sanoo.
Kotimaan matkailun suosio on kasvanut parin viime vuoden aikana entisestään. Matkamessujen teettämän tutkimuksen** mukaan 75 prosenttia vastaajista ilmoitti matkailleensa kotimaassa ja 58 prosenttia ulkomailla vuoden 2016 aikana. Samana vuonna suomalainen teki keskimäärin 4,6 kotimaan matkaa.
Harva ottaa joka kerta kotimaassa matkaillessaan määräaikaisen matkavakuutuksen. Tallinnan reissujakaan eivät kaikki ajattele matkoina, joille otetaan matkavakuutus. Kun jatkuva matkavakuutus on voimassa, vakuutusasioita ei tarvitse edes erikseen miettiä, vaan vakuutus seuraa mukana ja tien päällä voi olla huoletta.
Edullinen ja huoleton vaihtoehto
Jatkuva matkavakuutus on useimmille myös huokeampi vaihtoehto. Jos ulkomaille matkustetaan edes pari kertaa vuodessa, jatkuva matkavakuutus on usein määräaikaista vakuutusta edullisempi. Todella edulliseksi matkavakuutus osoittautuu todennäköisesti silloin, kun ikävä matkasairaus yllättää ja joutuu ulkomailla sairaalahoitoon.
— Matkustajia kiusaavat erityisesti erilaiset infektiot ja ruokamyrkytykset. Pelkkä vierailu sairaalassa voi tulla kalliiksi, puhumattakaan ambulanssilennoista, sillä monissa maissa hintataso voi olla yllättävän korkea. Pahimmassa tapauksessa ambulanssilennon kustannukset voivat kivuta jopa yli sataan tuhanteen euroon, Tielinen arvioi.
Matkavakuutuskorttia kannattaa aina pitää mukana vaikka lompakossa. Sen avulla todistat helposti, että sinulla on voimassa oleva matkavakuutus. Perheen matkustaessa yhdessä, POP Vakuutuksessa vanhemman matkavakuutus kattaa myös mukana matkalla olevat alle 18-vuotiaat lapset.
— Varsinkin pienten lasten vanhemmat tietävät hyvin, että matkustettaessa lasten kanssa voi sattua melkein mitä vain, joten matkavakuutus on tärkeä ottaa myös lasten turvaksi, Tielinen toteaa.
Matkavakuutus kattaa padit ja puhelimet
POP Vakuutuksen teettämään kyselyyn vastanneista puolet ilmoittaa, että taloudessa on tapaturmavakuutus. Kotivakuutus on lähes 90 prosentilla vastaajista. Jos tapaturma- ja kotivakuutukset ovat voimassa, riittävätkö ne kotimaan matkoilla, eikä matkavakuutusta tarvita?
— Koti- tai tapaturmavakuutus ei kata matkalla sairastumista tai matkan keskeytymistä, peruuntumista eikä myöskään matkalta myöhästymistä. Lisäksi kotivakuutuksen matkatavaraturva ei välttämättä riitä euromääräisesti kattamaan kaikkea matkalla mukana olevaa arvotavaraa. Jokaisella perheenjäsenillä voi esimerkiksi olla useampi älylaite mukanaan, jolloin summat kipuavat helposti melko korkeiksi, Tielinen laskee.
Vinkit koti- ja ulkomaanmatkailijoille
- Matkavakuutus on paras matkatoverisi, matkustat sitten Suomessa tai ulkomailla. Sen kanssa varaudut esimerkiksi yllättäviin sairastumisiin ja turvaat matkatavarasi.
- Matkavakuutuksen lisäksi kannattaa ulkomaanmatkoille hankkia Kelasta eurooppalainen sairaanhoitokortti, joka varmistaa hoidon julkisella puolella EU- ja Eta-maissa sekä Sveitsissä, jos esimerkiksi sairastut äkillisesti. Eurooppalainen sairaanhoitokortti on ilmainen.
- Varaa mukaan aina jonkin verran käteistä siltä varalta, että kortti ei yllättäen toimikaan tai maksua ei voi suorittaa kortilla. Vaihda paikallisen maan valuuttaa jo etukäteen, jos matkustat muualle kuin euromaihin.
- Suunnittele matkaasi etukäteen ja ota selvää määränpään ravintoloista ja nähtävyyksistä. Selvitä myös lähimmän lääkärin tai sairaalan sijainti, jos tarvitset pikaista hoitoa matkan aikana.
- Talleta vakuutusyhtiön hätäpalvelunumero puhelimeesi. Ulkomailla matkaillessasi voit soittaa hätäpalvelunumeroon, kun kyseessä on esimerkiksi vakava sairastuminen, onnettomuus tai kuolemantapaus. Hätänumero 112 toimii kaikissa EU-maissa.
- Taskuvarkaita voi olla sekä kotimaassa että ulkomailla, joten varmista, että puhelimet, lompakot ja muut arvotavarat ovat varkaiden ulottumattomissa. Älä ota matkalle laukkua, joka on helppo avata ja jossa ei ole vetoketjua. Lompakkoa tai passia ei kannata säilyttää housujen takataskussa. Vaatteiden alla olevat pussit ovat hyviä ja laukussa kannattaa olla vahva olkahihna sekä vetoketju.
- Älä mainosta sosiaalisessa mediassa etukäteen äläkä mielellään edes matkan aikana, että olet poissa kotoa. Tällaiset ilmoitukset saattavat houkutella tyhjään kotiisi kutsumattomia vieraita.
*Kyselyn toteutti POP Vakuutuksen toimeksiannosta tutkimusyhtiö M3 Research toukokuussa 2017. Kyselyyn osallistui 1000 suomalaista aikuista eri puolilta Suomea, iältään 18−65-vuotta.
** Tutkimuksen toteutti Kantar TNS Matkamessujen toimeksiannosta marras-joulukuussa 2016.