Siirry sisältöön

POP Vakuutuksen maksamat korvauskulut nousivat alkuvuonna, myös asiakasmäärä on kasvussa

Suomalaisille henkilöasiakkaille suunnattuja vahinkovakuutuksia tarjoavan POP Vakuutuksen korvauskulujen yhteismäärä oli POP Pankki -ryhmän puolivuosikatsauksen mukaan lähes 17 prosenttia korkeampi kuin vertailukaudella ollen 17,4 (14,9) miljoonaa euroa.

Ajosuoritemäärät ja matkustelu normalisoitumassa koronapandemian jäljiltä – asiakastyytyväisyys pysynyt korkealla tasolla

Syynä vahinkomäärien nousuun on ollut muun muassa se, että ajosuoritemäärät ja matkustelu ovat alkaneet normalisoitua koronapandemian jälkeen. Myös kiihtynyt inflaatio yhdessä varaosapulan kanssa näkyivät keskikorvausten nousuna.

”Korvausmäärän kasvu on ollut maltillista huomioiden esimerkiksi se, missä määrin ihmiset ovat alkaneet jälleen koronan jälkeen liikkumaan. Korvausprosessien läpiviennit, joita seuraamme asiakastyytyväisyyden ohella, ovat saaneet asiakkailtamme kiitettävän arvosanan”, toteaa POP Vakuutuksen toimitusjohtaja Marko Lindfors.

Muun muassa kotitalouden koon kotivakuutuksessaan ja sähköautot kaskovakuutuksessaan huomioivan POP Vakuutuksen asiakasmäärä on kasvanut alkuvuonna yli 7000 asiakkaalla. Kaiken kaikkiaan pankki- ja vahinkovakuutuspalveluja tarjoavalla POP Pankki -ryhmällä on yhteensä 434 000 asiakasta.

”POP Vakuutuksen toimintaympäristö on ollut haastava johtuen yleisestä maailmantilanteesta, mutta olen äärimmäisen iloinen, että asiakastyytyväisyytemme on säilynyt korkeana ja asiakasmäärämme on ollut kasvussa”, Lindfors päättää.

Lue lisää POP Pankki-ryhmän puolivuotiskatsauksesta!

Lisätiedot ja mediayhteydet

Jasmina Mero

Jasmina Mero

Markkinointi

  • jasmina.mero@suomenvahinkovakuutus.fi