Mopovakuutus

Edullinen ja kattava mopovakuutus

Laske hinta

Valitse mopollesi kasko kahdesta kattavasta vaihtoehdosta: S ja L

Laske hinta

Kaikissa mopokaskoissa on ilkivaltaturva

Tutustu turviin

Edullinen ja kattava turva mopolle

Osta nyt

Mopovakuutus edullisesti

Mopot ovat suosittuja nuorten keskuudessa. Nuorille on tyypillistä kokeilla rajojaan, jolloin ikäviltä sattumuksilta ja haavereilta ei voi aina välttyä. Siksi suosittelemmekin ottamaan mopolle pakollisen liikennevakuutuksen lisäksi myös S- tai L-kaskon, oman tarpeen mukaan. Kaskovakuutusten tarkemmat sisällöt löydät alta.

POP Mopovakuutuksen tasot

Turvat
L
S

POP Autovakuutuksen rahoitusturva korvaa ajoneuvon omistajalle jäljellä olevan erääntymättömän velan pääoman, jos rahoituksella hankittu ajoneuvo joudutaan lunastamaan. Korvausta voidaan pienentää esimerkiksi suojeluohjeiden laiminlyönnin vuoksi. Rahoitusturva ei koske leasing- tai vuokra-autoja. Korvausta maksetaan enintään ajoneuvon käyvän arvon verran.

POP Autovakuutuksen luonnonilmiöturva korvaa tuulen, raekuuron tai muun vastaavan erityisen luonnonilmiön aiheuttamat vahingot, kuten auton päälle voimakkaan tuulen vuoksi kaatuneen puun aiheuttamat vauriot.

POP Autovakuutuksen kolariturva korvaa kolarin, yhteentörmäyksen, tieltä suistumisen tai vastaavan tapahtuman vuoksi syntyneet vahingot.

POP Autovakuutuksen vastuuturva korvaa vakuuttamallasi ajoneuvolla ETA-alueen ulkopuolisessa vihreän kortin maassa ulkopuoliselle aiheuttamasi omaisuus- tai henkilövahingot, joista olet henkilökohtaisesti korvausvastuussa ja joita ei korvata liikennevakuutuksesta tai muusta vakuutuksesta. Korvauksen yläraja on omaisuusvahingoissa 250 000 euroa ja henkilövahingoissa 500 000 euroa.

POP Autovakuutuksen oikeusturva korvaa asianajo- ja oikeudenkäyntikulusi ajoneuvon omistamiseen, kuljettamiseen ja hallintaan liittyvissä riita- ja rikosasioissa. Korvauksen yläraja on 10 000 euroa vahinkotapahtumaa kohden. Omavastuu on 20 prosenttia kustannuksista mutta vähintään valitsemasi perusomavastuun verran.

POP Autovakuutuksen ilkivaltaturva korvaa ajoneuvollesi tahallisesti aiheutetun vahingon. Vahingosta on tehtävä rikosilmoitus poliisille. Ilkivaltaturvasta ei korvata toisella ajoneuvolla aiheutettua vahinkoa.

POP Autovakuutuksen eläintörmäysturva korvaa eläimeen törmäämisestä syntyneen vahingon.

POP Autovakuutuksen varkausturva korvaa varkaudesta, luvattomasta käytöstä, käyttövarkaudesta tai niiden yrityksestä aiheutuneet vahingot. Jotta vahinko voidaan korvata, ajoneuvosi on oltava ehtojen mukaisesti suojattu ja lukittu. Vahingosta on tehtävä rikosilmoitus poliisille.

POP Autovakuutuksen paloturva korvaa äkillisen ja ennalta arvaamattoman esinevahingon, jonka syynä on irti päässyt tuli tai ajoneuvoon suoraan kohdistunut salamanisku. Paloturva ei korvaa ylikuumenemisen tai oikosulun aiheuttamia vahinkoja.

Mopovakuutuksen hinta

Mopovakuutuksen hinta muodostuu muun muassa vakuutuksenottajan tietojen, kuten iän ja asuinpaikan perusteella. Näiden tietojen lisäksi hintaan vaikuttaa mopon ominaisuuksista esimerkiksi merkki ja malli. Mopovakuutus on myös vuodenaikahinnoiteltu, mikä näkyy vakuutuksen hinnassa.

Vuodenaikahinnoittelu

Vuodenaikahinnoittelu tarkoittaa sitä, että vakuutuksen maksut painottuvat vuodenaikaan, jolloin ajoneuvolla pääosin ajetaan. Mopon pääasiallinen ajokausi on kesäkuukausina. Lue lisää vuodenaikahinnoittelusta

Mopon vakuuttaminen nuorelle

Alaikäisten kohdalla vanhempien on mahdollista vakuuttaa nuoren mopo. Vanhemman täytyy tällaisessa tilanteessa toimia mopon haltijana tai omistajana. Hinnan pääsee laskemaan alapuolella olevasta painikkeesta.

POP Mopovakuutuksen voi ottaa suoraan myös alaikäinenkin käyttäjä, soittamalla myyntipalveluumme numeroon 010 3910 392.

Ikäraja mopovakuutuksen ottamiselle on 15 vuotta.

Vakuuta moposi vahinkojen varalta

Mopolla on rentoa viilettää, kun vakuutukset ovat kunnossa. Voit muodostaa moposi vakuutuskokonaisuuden liikenne- ja kaskovakuutuksesta. Kaikille liikennöiville moottoriajoneuvoille pakollinen liikennevakuutus kattaa vahinkotilanteessa kaikki henkilövahingot sekä syyttömän vastapuolen omaisuusvahingot. Kaskovakuutus on vapaaehtoinen, mutta se kannattaa ottaa, sillä se kattaa oman moposi vahingot ja ajovarusteet.

Mopon liikennekäytöstäpoiston voi helpoiten tehdä Oma Palvelun kautta. Mopon voi poistaa liikennekäytöstä myös Trafi.fi -sivulla tai lähimmällä rekisteröintipalveluita tarjoavalla katsastusasemalla. Liikennekäytöstäpoiston yhteydessä ei tarvitse palauttaa kilpiä.

Liikennekäytöstäpoiston ajalta hyvitetään liikennevakuutuksen maksut sekä osa kaskovakuutuksen maksuista. Mikäli sinulla on liikennevakuutuksen lisäksi kaskovakuutus, liikennekäytöstäpoiston aikana voimassa ovat aina S-kaskovakuutuksen turvat (palo-, varkaus-, ilkivalta-, oikeusturva- ja rahoitusvakuutus). Lisäksi luonnonilmiö- ja kolariturva ovat voimassa, jos nämä ovat olleet valittuna ennen liikennekäytöstäpoistoa. Kolariturva on voimassa vain, jos ajoneuvo ei ole liikkunut vahingon sattumishetkellä.

Muistathan että, liikenteestä poistetulla mopolla ei saa ajaa.

Liikennevakuutus on kaikille liikenteessä oleville moottoriajoneuvoille pakollinen vakuutus, jotta ajoneuvolla saa ajaa. Liikennevakuutus kattaa vakuutuksenottajan omat henkilövahingot sekä vahingon syyttömän osapuolen henkilö- ja omaisuusvahingot.

Kaskovakuutus kattaa mopon ja sen käyttöön olennaisesti liittyvät varusteet, kuten kypärän. Voit valita mopollesi joko S- tai L-tason kaskovakuutuksen riippuen siitä, kuinka laajan kaskovakuutuksen tarvitset. Tutustu mopon kaskovakuutuksen turviin.

Mopovakuutuksissa vakuutusmaksu painottuu suurimmaksi osaksi siihen vuodenaikaan, jolloin kyseisen ajoneuvotyypin ajoneuvoja pääosin käytetään. Jos ajoneuvo on poistettu liikennekäytöstä, vakuutusmaksuista saatavan hyvityksen määrä riippuu siitä, mihin ajankohtaan vuodesta liikennekäytöstäpoisto kohdistuu.

Vakuutusmaksut laskutetaan kuitenkin tasaisesti ympäri vuoden valitsemiesi maksuerien mukaisesti. Vakuutuksesta voidaan siis periä maksua esimerkiksi päättymispäivän jälkeen, jos vakuutusmaksua ei ole vielä kokonaisuudessaan laskutettu.

moottoripyora vuodenaikahinnoittelu

Esimerkki mopon vakuutusmaksun jakautumisesta eri kuukausille. Tiedot suuntaa antavia, eivät lopullisia.

Esimerkki mopon vakuutusmaksun muodostumisesta

Moposi vakuutusmaksu on 200 euroa vuodessa. Mopon vakuutusmaksun laskut jakautuvat tasaisesti ympäri vuoden. Olet valinnut maksut maksettavaksi kaksi kertaa vuodessa, 100 euroa kerrallaan.

Vakuutuskausi vaihtuu aina toukokuun alussa. Myyt moposi syyskuun lopussa, jolloin myös vakuutuksesi päättyy. Todellinen vakuutuskausi on siis 1.5. – 30.9. Tältä ajalta peritään vakuutusmaksua ajokauden hinnoittelun mukaisesti eli yhteensä 65% koko vuoden maksusta. Olet maksanut vakuutusmaksun ensimmäisen erän eli 100 euroa. Todellisen vakuutuksen voimassaoloajan maksu on kuitenkin 130 euroa, joten vakuutukselta peritään vielä 30 euroa vakuutuksen päättymisen jälkeen.

Mopoille on asetettu tarkat rajat siitä, kuinka kovaa ne saavat kulkea ja kuinka suuri niiden moottorin tilavuus saa olla. Mikäli rajat ylittyvät, luokitellaan ajoneuvo moottoripyöräksi. Mopo saa kulkea enimmillään 45 km/h ja moottorin tilavuus saa olla enintään 50 cm³. Lain määrittämät rajat eivät tunnu riittävän kaikille. Nykyajan mopoja on helppo virittää ja se voi lisätä houkutusta virittää mopoa kulkemaan yli sallitun rajan. Nuoret tiedostavat heikommin nopeuden kasvun ja sen mukana tuomat turvallisuusriskit: jarrutusaika pitenee ja reagointikyky heikkenee.

Poliisille kiinni jäädessä viritys tulee äkkiä kalliiksi. Ensinnäkin poliisi antaa sakot. Lisäksi moottoripyöräksi luokiteltavasta moposta on maksettava autovero ja päälle tulevat katsastusmaksu sekä tekniset muutoskustannukset ajoneuvon muuttamisesta takaisin mopoksi. Kustannukset eivät jää tähän, sillä vakuutusyhtiö perii nelinkertaisen vakuutusmaksun ja Liikennevakuutuskeskus perii oman hyvikkeensä. Nämä yhdessä voivat olla jopa yhdeksänkertaiset aikaisempaan verrattuna. Yhteensä kustannukset voivat nousta yli tuhanteen euroon.

Tekojen seurauksia ei aina tiedosteta etukäteen. Vaikka kovempi vauhti ja kiihtyvyys kiehtoisivat, kannattaa mopoa virittäessä kuitenkin harkita tarkasti, onko se oikeasti riskin arvoista.

Ohjeet mopon sähköiseen rekisteröintiin löydättäältä.

Näitä ajoneuvoja voit vakuuttaa verkossa

Autovakuutus

Pakettiautovakuutus

Moottoripyörävakuutus

Mopovakuutus

Moottorikelkkavakuutus

Traktorivakuutus

Peräkärryvakuutus

Asuntoautovakuutus