Siirry sisältöön

POP Vakuutus tuo vakuutusalalle jotain aivan uutta tarjoamalla veloituksettoman kokeilujakson henkilöautojen kaskovakuutuksiin

POP Vakuutus tuo vakuutusalalle täysin uuden hinnoittelumallin. Erityisesti suoratoistopalveluissa on yleistynyt tavaksi tarjota asiakkaalle maksuton kokeilujakso palvelun parissa. POP Vakuutuksen kampanjassa uuden liikennevakuutuksen autolleen ottava saa samalla valitsemansa kaskovakuutuksen kolmeksi kuukaudeksi veloituksetta.

Kaskovakuutus kolmeksi kuukaudeksi veloituksetta

POP Vakuutus tuo vakuutustoimialalle jotain ihan uutta tarjoamalla veloituksettoman kokeilujakson uusiin kaskovakuutuksiin kolmeksi kuukaudeksi. Etu koskee uusia henkilöautoille otettavia vakuutussopimuksia ajalla 10.-23.5.2021.

"Monet suoratoisto- ja viihdepalvelut kampanjoivat tällä tavalla saadakseen uusia asiakkaita palvelun pariin, joten miksei sama asiakaslähtöinen malli voisi toimia vakuutusalalla. Haluamme jatkuvasti tuulettaa alan käytäntöjä ja ennakkoluulottomasti kokeilla uusia hinnoittelu- ja palvelumalleja. Sitä asiakkaammekin meiltä myös odottavat", toteaa POP Vakuutuksen aktuaarijohtaja Erkka Jalonen.

Suomessa jokaisella ajoneuvolla tulee lakisääteisesti olla vähintään liikennevakuutus, joka on tarkoitettu liikennevahingoissa vastapuolen ja henkilöiden turvaksi. Kaskovakuutus taas turvaa, jos ajoneuvolle käy jotain – omasta tai toisen syystä. Turvatason voi valita itselle sopivimman tarpeen mukaan, joko XL-, L- tai S-tasoisena.

"Suuri osa asiakkaistamme ottaa meiltä lakisääteisen liikennevakuutuksen. Samassa yhteydessä kaskovakuutuksen tuoma turva saattaa jäädä kokonaan ottamatta, ja tämä konkretisoituu ikävästi vahinkotilanteessa. Näitä ikäviä yllätyksiä haluamme vähentää madaltamalla kynnystä vapaaehtoisten lisäturvien ottamiseen", Jalonen lisää.

Toimialan ennakkoluuloton uudistaja

POP Vakuutus tunnetaan verrattain uutena konttorittomana yhtiönä, jolla on korkea asiakastyytyväisyys ja hyvä hinta-laatusuhde. Jo perustamisvuodestaan 2012 lähtien yhtiö on tuonut markkinoille innovatiivisia tuotteita ja palveluita; ajettuihin kilometreihin perustuvan autovakuutuksen, yhden ja kahden hengen talouksille edullisemman kotivakuutuksen sekä helpot vakuutusratkaisut maksuhäiriömerkinnän saaneille.

"Vakuutuskenttä on pitkään mielletty kankeaksi, kalliiksi ja vaikeaselkoiseksi. Toimiala kaipaa positiivista ravistelua tässä mielessä", Jalonen kertoo.

Lisätiedot ja mediayhteydet

Jasmina Mero

Jasmina Mero

Markkinointi

  • jasmina.mero@suomenvahinkovakuutus.fi