Takaisin

POP Vene vakuutusehdot

Venevakuutus muodostuu vakuutuskirjassa sovitun sopimuksen sisällöstä, venevakuutusehdoista ja yleisistä sopimusehdoista. Näitä vakuutusehtoja noudatetaan kaikissa vakuutussopimuksissa, joiden vakuutuskirjassa niin mainitaan.

Voimassa 1.9.2016 alkaen.

Vakuutusehdoissa käytettyjä käsitteitä

Bonusoikeus

Bonusoikeudellisen vakuutuksen vakuutusmaksusta myönnetään vakuutuksenottajalle henkilökohtainen bonusalennus jokaisesta vahingottomasta vakuutuskaudesta. Bonus kasvaa 10 prosenttiyksikköä vuodessa aina 70 prosenttiin asti.

Jos vakuutus on bonusoikeudellinen, bonus on merkitty vakuutuskirjaan. Bonukseen oikeuttavalla vakuutuskaudella tarkoitetaan vähintään seitsemän kuukauden pituista yhtäjaksoista vakuutuskautta, jonka aikana vakuutusyhtiö ei ole maksanut vakuutuksesta bonukseen vaikuttavaa korvausta. Bonus laskee 20 prosenttiyksikköä, jos korvausta on maksettu törmäys- tai telakointi- ja kuljetusturvasta.

Jäännöshinta

Jäännöshinnalla tarkoitetaan hintaa, joka omaisuudella on vahinkotapahtuman jälkeen.

Käypä arvo

Käypä arvo on käteishinta, joka omaisuudesta olisi välittömästi ennen vahinkohetkeä ollut saatavissa, kun se olisi myyty tarkoituksenmukaisella tavalla.

Omavastuu

Omavastuu on vakuutuskirjaan tai vakuutusehtoihin merkitty rahamäärä, joka vähennetään vakuutustapahtuman yhteydessä korvattavan vahingon määrästä.

Uusarvo

Uusarvolla tarkoitetaan uuden samanlaisen tai lähinnä vastaavanlaisen omaisuuden käteismyyntihintaa.

Vakuutusmäärä

Vakuutusmäärä on vakuutuskirjaan merkitty veneen, moottorin ja varusteiden yhteenlaskettu, asiakkaan ilmoittama arvo. Vakuutusmäärän on vastattava veneen käypää arvoa.

1 Vakuutuksen voimassaolo

Vakuutus on voimassa:

  • Suomen ja Ruotsin vesistöissä ja aluevesillä sekä säilytettäessä ja kuljetettaessa venettä näissä kahdessa maassa
  • Itämerellä ja sen lahdissa
  • Saimaan kanavalla.

Vakuutuksessa sovelletaan vakuutussopimuslain säännöksiä vakuutetusta, ellei toisin ole sovittu ja merkitty vakuutuskirjaan.

2 Vakuutuksen kohde

Vakuutuksen kohteena on vakuutuskirjaan merkitty vene, moottorit ja veneen käyttöön olennaisesti liittyvät varusteet. Veneellä tarkoitetaan kokonaisuutta, johon voi kuulua rungon ja moottorin lisäksi takila ja purjeet.

Venevakuutukseen sisältyvät myös

  • telakointialusta, talvisäilytyspeite sekä vastaavat telakointi- ja säilytysvarusteet yhteensä 1.000 euron määrään asti
  • kiinteästi asennetut vapatelineet
  • veneessä säilytettävät varaosat ja työkalut enintään 500 euroon asti
  • vesillä liikkumiseen käytettävät kiinteästi asennetut elektroniset ja optiset laitteet yhteensä enintään 1.000 euron määrään saakka niiden ollessa kiinteästi asennettuna tai kytkettynä veneen niille tarkoitettuihin asennustelineisiin
  • enintään 4 metrin pituinen apujolla ja apujollaan tai veneeseen tarkoitettu, enintään 10 hevosvoiman apumoottori, josta on tehty erillinen merkintä vakuutuskirjaan.

Perämoottori on vakuutuksen kohteena vain silloin, kun siitä on tehty merkintä vakuutuskirjaan.

Vakuutuksen kohteena eivät ole

  • vuokratut ja vuokrauskäytössä olevat veneet (charter, vuokraus)
  • ansio- ja ammattikäytössä olevat veneet
  • erikoismaalaukset, teippaukset ja koristelut
  • turvallisuus- tai viranomaismääräysten vastaiset tai niiden vastaisesti asennetut laitteet
  • kodin irtaimistoon kuuluvat esineet
  • veneet, joiden valmistajan moottorisuosituksen maksimiteho on ylitetty
  • yksinomaan kilpailukäyttöön tarkoitetut moottoriveneet ja varusteet
  • poltto- ja voiteluaineet
  • kalastus- ja sukellusvarusteet
  • vuokratut ja lainatut esineet ja tarvikkeet.

3 Vakuutusturvat

POP Vene XL -vakuutus sisältää törmäysturvan, myrskyturvan, varkaus- ja ilkivaltaturvan, paloturvan, kuljetusturvan, telakointiturvan ja vastuuvakuutuksen.

POP Vene S -vakuutus sisältää varkaus- ja ilkivaltaturvan, paloturvan, kuljetusturvan, telakointiturvan ja vastuuvakuutuksen.

3.1 Törmäysturva

Vakuutuksesta korvataan veneen vesillä kulkiessa sattunut äkillinen ja ennalta arvaamaton, ulkoisesta tapahtumasta syntynyt välitön esinevahinko, jonka syynä on

  • karilleajo tai pohjakosketus veneen ollessa kulussa
  • törmäys kiinteään tai liikkuvaan esineeseen.

Jos vakuutuksessa on bonusoikeus, törmäysturvan perusteella maksettava korvaus laskee bonusta 20 prosenttiyksikköä.

3.2 Myrskyturva

Vakuutuksesta korvataan äkillinen ja ennalta arvaamaton vakuutetulle veneelle sattunut esinevahinko, jonka syynä on myrsky tai poikkeuksellinen sääilmiö, kuten rajuilma tai trombi. Myrskynä pidetään tuulta, jonka nopeus on yli 15 metriä sekunnissa (10 minuutin keskituuli) vahinkotapahtumapaikkaa lähinnä olevan säähavaintoaseman mittauksen perusteella, ja jossa tapahtuma-ajankohta voidaan tarkoin määritellä.

3.3 Varkaus- ja ilkivaltaturva

Vakuutuksesta korvataan äkillinen ja ennalta arvaamaton välitön esinevahinko, jonka syynä on

  • varkaus, jolla tarkoitetaan veneen, moottorin tai veneen varusteen anastusta tai sen yritystä
  • ilkivalta, jolla tarkoitetaan ulkopuolisen tahallisesti aiheuttamaa vahinkoa
  • luvaton käyttö tai sen yritys
  • murto, jolla tarkoitetaan murtautumista lukittuun veneeseen tai siinä olevaan tilaan.

Varkaudesta ja ilkivallasta tai niiden yrityksestä on tehtävä rikosilmoitus poliisille.

3.4 Paloturva

Vakuutuksesta korvataan äkillinen ja ennalta arvaamaton välitön esinevahinko, jonka syynä on

  • irtipäässyt tuli
  • suora salamanisku, joka pirstoaa mekaanisesti omaisuutta.

3.5 Kuljetus- ja telakointiturva

Vakuutuksesta korvataan äkillisen ja ennalta arvaamattoman ulkoisen tapahtuman aiheuttama välitön esinevahinko, joka sattuu, kun vakuutuksen kohteena olevaa venettä lasketaan vesille, nostetaan vesiltä, säilytetään maissa tai kuljetetaan maissa. Tuulen aiheuttamissa vahingoissa on tuulen nopeuden oltava vähintään 15 metriä sekunnissa (10 minuutin keskituuli), jotta vahinko voi olla korvattava. Jos vahinko johtuu työn suorittajan virheestä tai laiminlyönnistä, korvausta on haettava ensisijaisesti vahingosta vastuussa olevalta.

Jos vakuutuksessa on bonusoikeus, tämän turvan perusteella maksettava korvaus laskee bonusta 20 prosenttiyksikköä.

4 Vastuuvakuutus

4.1 Vakuutetut ja vakuutuksen voimassaolo

Vakuutettuina ovat vakuutuskirjassa mainitun veneen omistaja, haltija ja se, joka kuljettaa venettä omistajan tai haltijan luvalla, kukin tässä ominaisuudessaan. Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana todetut kolmannelle osapuolelle aiheutetut henkilö- ja esinevahingot.

4.2 Turva veneen käytöstä aiheutuvan vahingonkorvausvelvollisuuden varalta

Vakuutuksesta korvataan sellainen toiselle aiheutettu äkillinen ja ennalta arvaamaton henkilö- tai esinevahinko, josta vakuutettu on voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvastuussa, mikäli vahinko on aiheutunut vakuutuskirjassa mainitun veneen käytöstä.

4.3 Rajoitukset

Vakuutuksesta ei korvata vahinkoa

  • joka on aiheutunut vakuutuskirjassa mainitulle veneelle
  • joka on aiheutunut vakuutetulle tai hänen taloudessaan vakinaisesti asuvalle henkilölle. Henkilön asuinpaikkana pidetään väestörekisteriviranomaisen rekisteriin merkittyä osoitetta.
  • josta vakuutettu on yksinomaan sopimuksen, sitoumuksen tai lupauksen perusteella vastuussa eikä korvausvastuuta olisi ilman näitä sitoumuksia
  • joka aiheutuu omaisuudelle, jonka vakuutettu tai joku muu tämän lukuun on ottanut valmistaakseen, asentaakseen, korjatakseen, kuljettaakseen, säilyttääkseen taikka muulla tavoin käsitelläkseen tai huolehdittavakseen
  • joka aiheutuu omaisuudelle, jonka vakuutettu tai joku muu tämän lukuun on vuokrannut tai lainannut
  • joka aiheutuu vakuutuksen kohteena olevan veneen vetämälle vesihiihtäjälle ja tämän varusteille
  • joka aiheutuu osallistuttaessa purje- tai moottoriveneellä kilpailuun tai sen harjoituksiin
  • joka aiheutuu sodasta, lakosta, työnseisauksesta tai muusta force majeure -luonteisesta syystä.

Varkaudesta ja ilkivallasta tai niiden yrityksestä on tehtävä rikosilmoitus poliisille.

4.4 Vahinkojen korvaaminen

4.4.1 Korvaamisen perusteet

Vakuutuksesta korvataan myös tästä vastuuvakuutuksesta korvattavan, välittömästi uhkaamassa olevan vahingon torjunnasta ja korvausvastuun selvittelystä aiheutuneet välttämättömät kustannukset.

4.4.2 Korvaamisen rajoitukset

Vakuutuksesta ei korvata kustannuksia, jotka ovat aiheutuneet virheellisen tai puutteellisen työsuorituksen korjaamisesta tai uudelleen suorittamisesta. Vakuutuksesta ei korvata sakkoa, sopimussakkoa tai muuta sen kaltaista seuraamusta.

4.4.3 Korvauksen määräytyminen

Korvauksen määrittämisessä noudatetaan vahingonkorvauslain perusteita. Jos vahinkoa kärsineen oma myötävaikutus on vaikuttanut vahinkoon, vakuutuksesta korvataan vain vakuutetun vastuulla oleva osa vahingosta. Jos useampi henkilö on yhdessä velvollinen korvaamaan saman vahingon, vakuutuksesta korvataan vain se osa vahinkoa, joka vastaa vakuutetun osuutta vahingon aiheuttajana tai vakuutetun vahinkotapahtumasta saamaa hyötyä.

Vakuutuksesta korvataan enintään vahingon aiheuttaneiden henkilöiden lukumäärän mukaan määräytyvä osuus kokonaisvahingosta, ellei vakuutettu näytä muuta toteen. Vakuutusyhtiön korvausvelvollisuuden ylimpänä rajana on henkilövahingoissa 500 000 euroa ja omaisuusvahingoissa 250 000 euroa vahinkotapahtumaa kohden. Samasta teosta tai laiminlyönnistä aiheutuneet vahingot katsotaan yhdeksi vakuutustapahtumaksi. Korvattavan vahingon määrästä vähennetään jokaisessa vakuutustapahtumassa vakuutuskirjaan merkitty omavastuu.

4.4.4 Toimenpiteet vahingon tapahduttua

Vakuutetun on varattava vakuutusyhtiölle tilaisuus vahingon tarkastamiseen ja mahdollisuus myötävaikuttaa sovinnollisen ratkaisun aikaansaamiseen.

Vakuutusyhtiö selvittää, onko vakuutettu velvollinen maksamaan vahingonkorvausta ilmoitetusta tapahtumasta, ja neuvottelee korvauksen vaatijan kanssa. Mikäli vakuutettu korvaa vahingon, sopii siitä tai hyväksyy vaatimuksen, tämä ei sido vakuutusyhtiötä, ellei korvauksen peruste ja määrä ole ilmeisen oikea.

Jos vakuutustapahtuma johtaa oikeudenkäyntiin, vakuutetun on viipymättä ilmoitettava tästä vakuutusyhtiölle. Jos vakuutusyhtiö on ilmoittanut vakuutetulle olevansa valmis tekemään vahingonkärsineen kanssa sopimuksen tämän vahinkojen korvaamisesta vakuutusmäärän rajoissa eikä vakuutettu tähän suostu, vakuutusyhtiö ei ole velvollinen korvaamaan sen jälkeen aiheutuneita kustannuksia eikä suorittamaan enempiä selvittelyjä asiassa. Mikäli vahinko on sattunut purjehduskilpailujen aikana, vakuutusyhtiölle on toimitettava protestipöytäkirjan jäljennös.

5 Vakuutusturvien yleiset rajoitukset

Vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, joka on aiheutunut

  1. omaisuudelle tai esineelle itselleen sen

    • suunnittelu-, asennus-, käsittely-, käyttö- tai työvirheestä
    • rakenne-, valmistus- tai aineviasta
    • korjaamiseen käytetyistä sopimattomista tai laadultaan ilmeisen heikoista osista tai materiaaleista sisäisestä rikkoutumisesta, ellei syynä ole kohdassa 3 mainittu korvattava vahinko
  2. hitaasti kehittyvistä tapahtumista, kuten

    • kulumisesta, syöpymisestä, hapettumisesta, ruostumisesta tai osmoosista
    • sienettymisestä, homehtumisesta tai lahoamisesta
    • aineen väsymisestä tai muusta vastaavasta vähitellen syntyvästä tapahtumasta
  3. sateesta, kuivuudesta, kuumuudesta, pakkasesta, lumesta, jäästä tai jäätymisestä

  4. vedenpinnan tason vaihtelusta, jäiden liikkumisesta tai aallokosta, joka ei ole myrskytuulen aiheuttama
  5. hyönteisistä, tuhoeläimistä tai linnuista
  6. lemmikkieläimistä
  7. katoamisesta, unohtamisesta tai veteen putoamisesta
  8. petoksesta, kavalluksesta tai vastaavanlaisesta vilpillisestä menettelystä tai sopimuksen rikkomisesta
  9. tavanomaisesta naarmuuntumisesta ja kolhiintumisesta
  10. sähkölaitteille ja elektronisille ohjausyksiköille ylijännitteestä, oikosulusta tai muusta sisäisestä rikkoutumisesta
  11. öljystä, saastuneesta vedestä tai virheellisestä polttoaineseoksesta
  12. teknisestä viasta
  13. jäähdytysjärjestelmän tai voitelujärjestelmän toiminnan estymisen aiheuttamasta vauriosta
  14. osallistuttaessa moottoriveneiden nopeuskilpailuun tai sen harjoituksiin
  15. sellaisesta syystä, että vahinko voidaan korvata jonkin erityislain, takuun tai muun sitoumuksen tai vakuutuksen perusteella taikka julkisista varoista
  16. tuulesta, ellei kyseessä ole myrsky (10 minuutin keskituulen nopeus vähintään 15 metriä sekunnissa)
  17. vesisuihkuvetolaitteeseen imeytyneistä vieraista esineistä, kuten hiekasta, kivistä, irtonaisista roskista tai muusta maa-aineksesta
  18. itsetyhjentyvän veneen tyhjennysaukon tukkeutumisesta.

Vakuutuksesta ei korvata myöskään

  • varallisuusvahinkoja
  • vahinkoa, jos vakuutustapahtumaa ja -aikaa ei voida tarkoin määritellä
  • käyttöhyödyn menetystä.

6 Suojeluohjeet

Suojeluohjeissa kerrotaan varotoimenpiteistä, joilla vahingon synty pyritään estämään tai vahingon laajuutta pienentämään.

Vakuutuksenottajan, vakuutetun ja häneen samastettavan henkilön on noudatettava suojeluohjeita. Suojeluohjeen laiminlyönti voi aiheuttaa sen, ettei korvausta makseta tai että korvaussummaa alennetaan yleisten sopimusehtojen kohdan 6.1 mukaisesti.

Vakuutuksenottajan, vakuutetun ja häneen rinnastettavan henkilön on huolehdittava siitä, ettei venettä, moottoria, voimansiirtoa tai veneen varustetta käytetä valmistajan, maahantuojan tai myyjän antamien käyttö-, huolto- ja asennusohjeiden vastaisesti tai altisteta liian kovalle rasitukselle.

6.1 Omaisuuden turvallinen käyttö ja säilytys

  1. Veneen kuljettajan on noudatettava vesiliikennelain 5 pykälässä edellytettyä huolellisuutta ja varovaisuutta sekä toimittava niin, ettei hän vaikeuta tai häiritse muiden liikkumista vesillä.
  2. Venettä ei saa kuljettaa sairaana tai väsyneenä eikä lääkeaineiden, alkoholin, huumeiden tai muiden päihteiden vaikutuksen alaisena.
  3. Vesiliikennelain 6 pykälän määräyksiä veneen kuljettajan kelpoisuudesta on noudatettava.
  4. Valmistajan ohjeita veneen käytöstä ja varustelusta on noudatettava.
  5. Vakuutuksen kohdetta koneineen ja laitteineen on hoidettava ja huollettava niin, että ne ovat teknisesti kunnossa.
  6. Veneen on oltava merikelpoinen, riittävästi varusteltu ja riittävästi miehitetty ottaen huomioon veneen tyypin, koon ja kulkualueen sekä lait ja asetukset.
  7. Veneen on oltava tarpeellisen valvonnan ja huolenpidon alaisena ja turvallisesti kiinnitettynä, kun sitä ei käytetä. Veneen kiinnitysvarusteiden vetolujuuden on vastattava veneen kokoa säilytysalue huomioiden.
  8. Käyttämättömänä olevaan veneeseen kertynyt sadevesi on poistettava ja automaattisen vedenpoistojärjestelmän toimintaa on valvottava riittävän usein.
  9. Vene on maissa säilytettäessä telakoitava niin, etteivät routa, jään liikkeet tai veden pinnan yhden metrin nousu voi sitä vaurioittaa.
  10. Veneen telakointialustan on kestettävä talven ja sään aiheuttamat rasitukset ja oltava oikein mitoitettu veneen kokoon ja painoon nähden.
  11. Veneen telakointialustan on oltava telakoidulle veneelle suunniteltu ja tarkoitettu.
  12. Kuljetettaessa venettä toisella kuljetusvälineellä on noudatettava voimassa olevia säännöksiä ja viranomaisten määräyksiä.
  13. Venettä ei saa jättää sellaiseen paikkaan tai pitää sellaisessa kunnossa, että se on ajan oloon omiaan kiinnittämään rikoksentekijöiden huomiota.
  14. Varkausvahingon estämiseksi lukittuunkaan veneeseen ei saa jättää näkyville arvokasta ja varkausaltista omaisuutta, kuten optisia ja elektronisia laitteita ja arvoesineitä.
  15. Veneen trailerin ja telakointialustan kölirullien ja rullastojen asianmukaisuudesta ja kunnosta on huolehdittava.
  16. Venettä nostettaessa ja laskettaessa on veneen tuennan ja kiinnityksen oltava asianmukainen.

6.2 Lukitus

  1. Veneessä on oltava käytön estävä lukitus.
  2. Kun venettä säilytetään kuljetukseen tarkoitetulla trailerilla, trailerin on oltava lukittu.
  3. Veneen tilat on pidettävä lukittuina, ja veneeseen kuuluvia varusteita on säilytettävä lukitussa tilassa tai niiden on oltava kiinnitettyjä siten, että niiden irrottaminen vaatii työkalujen käyttöä.
  4. Veneen ja sen säilytyssuojan avaimia ei saa jättää veneeseen tai sen säilytyspaikan läheisyyteen.
  5. Veneestä irrotettuja varusteita ja perämoottoreita on säilytettävä lukitussa tilassa.
  6. Perämoottorin on oltava läpipultattuna (yli 20 hv / 15 kW) tai sitä pienemmät lukolla lukittuna veneen peräpeiliin. Kun moottoria säilytetään telineessä, moottori on lukittava. Suositeltavin lukko on vakuutusyhtiöiden hyväksymä perämoottorilukko.

6.3 Paloturvallisuus

  1. Viranomaisten antamia paloturvallisuusohjeita ja -määräyksiä on noudatettava. Moottori-, polttoaine-, sähkö- ja nestekäyttöiset sekä muut laitteet on asennettava ja niitä on käytettävä valmistajan ohjeiden mukaisesti. Rekisteröitävissä veneissä on oltava vähintään yksi sammutin.
  2. Palavien nesteiden ja nestekaasun käytössä ja säilytyksessä ei saa ylittää palavista nesteistä annetun asetuksen säännöksiin tai lupiin perustuvia määriä.
  3. Asuttavassa veneessä on oltava toimintakuntoinen palovaroitin.
  4. Polttoainetta saa säilyttää veneessä ainoastaan viranomaisten hyväksymissä polttoaineen säilytykseen tarkoitetuissa astioissa. Irrallisia polttoaineen säilyttämiseen käytettäviä astioita ei saa täyttää veneessä.
  5. Vialliset sähkölaitteet on korjattava viipymättä. Niitä ei saa käyttää ennen korjaamista.
  6. Sähköasennuksia ja sähkölaitteiden korjauksia saavat suorittaa vain hyväksytyt asennus- ja huoltoliikkeet.
  7. Veneessä käytettävien irrallisten lämmityslaitteiden on oltava vähintään autokäyttöön tarkoitettuja laitteita, ja niitä on käytettävä valvonnan alaisena.
  8. Tupakanpoltto ja avotulen teko on kielletty veneen säilytyssuojassa tai veneen tiloissa, joissa on herkästi syttyviä aineita tai materiaaleja.

7 Vahinkojen korvaaminen

Vakuutussopimukseen perustuva korvausvaatimus on esitettävä vakuutusyhtiölle vuoden kuluessa siitä, kun korvauksen hakija on saanut tietää mahdollisuudestaan saada korvausta, ja joka tapauksessa kymmenen vuoden kuluessa vakuutustapahtuman sattumisesta. Ennen vakuutuskorvauksen hakemista vakuutusyhtiölle on varattava tilaisuus vahingon tarkastamiseen.

Vakuutustapahtuman sattuessa tai välittömästi uhatessa vakuutetun on kykyjensä mukaan huolehdittava vahingon torjumisesta tai rajoittamisesta, osallistuttava vahingon selvittelyyn vahinkopaikalla ja autettava vahingon syyn selvittämisessä. Vakuutusyhtiö ei vastaa korjaustyön laadusta.

7.1 Korvaamisen perusteet

Vakuutuksen kohteet ja niille valittu turva on merkitty vakuutuskirjaan.

Vakuutusyhtiön korvausvelvollisuuden ylärajana on veneen tai sen osan käypä arvo tai ikävähennystaulukon perusteella määritelty arvo, kuitenkin enintään omaisuudelle vakuutuskirjaan merkitty vakuutusmäärä tai vakuutusehdoissa mainittu enimmäiskorvausmäärä.

7.1.1 Välitön esinevahinko

Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen kohteelle äkillisesti ja ennalta arvaamatta sattuneesta tapahtumasta aiheutunut välitön esinevahinko sovitun turvan mukaisesti, ellei vakuutuskirjassa ole muuta mainittu.

Vakuutuksesta korvattavan välittömän esinevahingon yhteydessä korvataan lisäksi kohtuulliset

  • vahingon torjumis- ja rajoittamiskustannukset
  • veneessä mukana olleiden henkilöiden matkan keskeytymisestä aiheutuneet ylimääräiset ja välttämättömät kotiinpaluukustannukset, jos etäisyys veneen kotisatamasta on vähintään 25 merimailia. Korvaus on yhteensä enintään 1 000 euroa.
  • hylyn poistamisesta aiheutuneet kustannukset, kun vakuutuksenottajalla on lakiin perustuva velvollisuus poistaa hylky, tai jos tämä on merenkulun tai ympäristön turvallisuuden kannalta välttämätöntä ja kustannuksista on sovittu etukäteen vakuutusyhtiön kanssa
  • kustannukset veneen välttämättömästä ja tarpeellisesta kuljetuksesta korjaamoon sekä veneen nostosta ja laskusta, kun niistä on sovittu etukäteen vakuutusyhtiön kanssa
  • varkaudesta aiheutuneet veneen palauttamiskustannukset.

Vakuutuskirjaan merkitty vakuutusmäärä on aina korvauksen enimmäismäärä.

7.1.2 Muut vahingot

Muut korvattavat tapahtumat on kerrottu vakuutusturvien yhteydessä (ehtokohdat 3.1–3.5) tai vakuutuskirjassa.

7.1.3 Korvaamisen rajoitukset

Vakuutuksesta ei korvata

  • omaisuuden arvon alenemista
  • vahingonselvittelyyn tai vahinkoon välillisesti liittyviä kustannuksia, kuten puhelin- ja matkakuluja, ansionmenetystä tai muita vastaavia kustannuksia
  • korjauksen yhteydessä tehtyjä erillisiä muutos- tai parannustöitä eikä muita vahinkoon liittymättömiä kustannuksia, huoltotöitä tai tilapäiskorjauksia. Korvausta ei myöskään makseta vanhan ja uuden pinnan välisistä sävyeroista. Jos korjauksen yhteydessä on uusittu kuluneita, ruostuneita tai syöpyneitä osia niiden vahingoittumisen takia tai suoritettu vastaavia töitä, joiden johdosta omaisuuden kunnon voidaan näiltä osin katsoa olennaisesti parantuneen, tämä otetaan huomioon lopullisen korvauksen määrässä. Samoin otetaan huomioon, jos korjaamisen yhteydessä on suoritettu sellaisia maalaus-, verhoilu- tai muita töitä, joiden vuoksi veneen kunnon voidaan katsoa parantuneen olennaisesti.
  • kustannuksia, jotka johtuvat siitä, että vene, sen varusteet tai varaosat kuljetetaan tai korjataan tavanomaisesta olennaisesti poikkeavin keinoin esimerkiksi työskentelemällä ajan säästämiseksi yli- ja pyhätöissä
  • kustannuksia, jotka johtuvat lakosta tai työnseisauksesta
  • omaisuuden tavanomaisen käytön aiheuttamaa kulumista vahinkotapahtuman yhteydessä
  • kustannuksia, jotka aiheutuvat varaosan tai varusteen toimituksen viivästymisestä tai siitä, että niitä ei ole yleisesti kaupan tai valmistus on lopetettu.

Vakuutuksenottajasta johtuvat puutteet tai virheellisyydet vakuutustiedoissa vakuutusta tehtäessä, sen voimassapidossa, vahingon torjumisessa tai korvauksen hakemisessa voivat estää vahingon korvaamisen tai rajoittaa sitä. Nämä tilanteet määritellään erikseen yleisissä sopimusehdoissa.

7.2 Omaisuuden hinnan ja vahingon määrän arvioiminen

7.2.1 Käypä arvo

Veneen, sen osan ja varusteiden hinta ja vahingon määrä määritellään niiden käyvän arvon mukaan (ks. myös kohta 7.2.2). Vakuutuskirjaan merkitty vakuutusmäärä tai vakuutusmaksun perusteeksi ilmoitettu hinta ei ole todisteena käyvästä arvosta. Vakuutusmäärä on kuitenkin aina käyvän arvon perusteella maksettavan korvauksen enimmäismäärä. Jos vakuutusmaksun perusteeksi ilmoitettu hinta on käypää arvoa alhaisempi, korvausta voidaan alentaa samassa suhteessa.

7.2.2 Ikävähennykset

Vanhoille esineille on joskus vaikea määrittää arvoa. Siksi käytämme osaan korvattavista esineistä ikävähennystaulukkoa, jossa esineelle lasketaan tämän hetken arvo sen iän mukaan.

Ikävähennykset tehdään uuden vastaavan esineen uusarvosta. Ikävähennys on enintään 70 prosenttia. Jos taulukossa mainittu esine on ostettu uutena ja vahinko on sattunut yhden vuoden kuluessa ostohetkestä, korvauksen perusteena on uuden vastaavan esineen käteismyyntihinta (paitsi erikoismateriaalista valmistettujen purjeiden osalta). Tällöin ikävähennystä ei tehdä. Jos esinettä ei ole ostettu uutena ja/tai vahinko on sattunut myöhemmin kuin vuoden kuluessa ostohetkestä, tehdään seuraavat ikävähennykset uuden vastaavan esineen hinnasta siten, että ensimmäisenä vuotena pidetään valmistumisvuotta. Ensimmäinen käyttövuosi päättyy kalenterivuoden vaihtuessa riippumatta siitä, mihin aikaan vuodesta esine on otettu käyttöön, ellei ikää voida todentaa ostokuitista, takuutodistuksesta tai muusta vastaavasta tositteesta. Esineen korjauskustannuksia korvataan enintään ikävähennystaulukon perusteella laskettuun käypään arvoon asti, vaikka korjauskustannukset olisivatkin käypää arvoa suuremmat.

Ikävähennystaulukko

Kohteen ikä, vuotta1234567891011seur. v.
Akku020406070707070707070
Kuomu010203050607070707070
Patjat ja tyynyt051020304045505560655
Dacronpurjeet010203040506070707070
Muut kuin dacronpurjeet1025405060707070707070
Elektroniset laitteet010254560707070707070
Takila00510152025303540555
Kylmä- ja lämmityskoneistot010203050607070707070
Apujolla010203050607070707070
Sisäperämoottori vaihteistoineen05102030405055606570
Perämoottori010203050607070707070

7.3 Korvaamistavat

Vakuutusyhtiö toteuttaa vakuutussopimuksen mukaisen korvausvelvollisuutensa jollakin kohdissa 7.3.1–7.3.4 tarkoitetuista korvaustavoista. Varkausvahingon yhteydessä menetetyn veneen tai perämoottorin lunastuksen tai tilalle hankkimisen edellytyksenä on lisäksi, että menetettyä omaisuutta ei ole löytynyt 30 päivän kuluessa siitä, kun vakuutusyhtiö sai tiedon vahingosta, ja että asiasta on tehty rikosilmoitus poliisiviranomaiselle.

7.3.1 Korjaaminen

Esinevahinko korvataan ensisijaisesti maksamalla korjauskustannukset. Vakuutusyhtiöllä on oikeus valita korjaamo tai hankintapaikka. Korjauskustannuksina maksetaan enintään omaisuudella ennen vahinkoa ollut käypä arvo, josta on vähennetty omavastuu. Vakuutusyhtiö ei vastaa korjaustyön laadusta.

7.3.2 Kertakorvaus

Jos omaisuutta ei korjata, vaikka se olisikin mahdollista, korvauksena maksetaan arvioituja korjauskustannuksia vastaava rahamäärä, josta on vähennetty omavastuu. Kertakorvauksena maksetaan enintään omaisuudella välittömästi ennen vahinkohetkeä ollut käypä arvo, josta on vähennetty vahingoittuneen omaisuuden jäännöshinta ja vakuutuksen omavastuu.

7.3.3 Tilalle hankkiminen

Vakuutusyhtiö voi vaihtoehtoisesti korvata esinevahingon hankkimalla vaurioituneen tai varastetun omaisuuden tilalle vastaavanlaisen ja samaan käyttöön tarkoitetun omaisuuden. Tällöin vahingoittunut omaisuus siirtyy vakuutusyhtiön omaisuudeksi. Jos korvaukseen oikeutettu ei halua tilalle hankittavan vastaavaa omaisuutta, vaikka se olisikin mahdollista, lasketaan rahakorvauksen määrä siitä hinnasta, jolla vakuutusyhtiö voisi hankkia tilalle vastaavan omaisuuden. Tästä hinnasta vähennetään omavastuu. Vakuutusyhtiöllä on oikeus määrätä korvaavan omaisuuden hankintapaikka tai tavarantoimittaja.

7.3.4 Lunastus

Vakuutusyhtiö voi korvata vahingon lunastamalla omaisuuden, jos vahingoittuneen omaisuuden saattaminen ennalleen ei ole mahdollista tai taloudellisesti tarkoituksenmukaista. Tällöin vahingoittunut omaisuus siirtyy vakuutusyhtiön omaisuudeksi. Lunastuskorvauksena maksetaan enintään omaisuudella välittömästi ennen vahinkohetkeä ollut käypä arvo, josta on vähennetty omavastuu. Korvauksen ylärajana on vakuutuskirjaan merkitty vakuutusmäärä, josta on vähennetty omavastuu.

7.4 Omavastuu ja muut vähennykset

7.4.1 Omavastuu

Korvattavan vahingon määrästä vähennetään omavastuu. Omavastuun suuruus määräytyy vakuutuskirjan ja näiden vakuutusehtojen mukaan. Jos useaa vakuutuskohdetta korvataan saman vahinkotapahtuman perusteella ja vakuutusturvissa on erilaiset omavastuut, vähennetään vain suurin omavastuu.

Omavastuuta ei vähennetä

  • vahingon torjumis- ja rajoittamiskustannuksista

  • varkausvahingoissa, kun veneessä on venekäyttöön suunniteltu murtohälytin ja laite on ollut toiminnassa varkauden sattuessa

  • perämoottorin varkauksissa, kun moottori on lukittu vakuutusyhtiöiden hyväksymällä turvalukolla.

Lisäomavastuuna vähennetään 20 prosenttia vahingon määrästä, kun

  • vahinko on sattunut vedessä olevalle veneelle joulukuun 1. ja maaliskuun 31. päivän välisenä aikana ja vahinko on törmäys- tai myrskyturvasta korvattava

  • vahinko on sattunut purjeille tai takilalle purjehduskilpailutapahtumassa tai sen harjoituksessa

  • veneen vakuutusmaksusta on myönnetty katsastusalennus, mutta venettä ei ole katsastettu Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n katsastusmääräysten mukaisesti vuosittain kesäkuun loppuun mennessä.

7.4.2 Henkilön menettelyn vaikutus

Vakuutusyhtiö voi alentaa korvausta tai evätä korvauksen kokonaan vakuutetulta tai häneen samastettavalta henkilöltä, joka on

  • aiheuttanut vakuutustapahtuman tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella. Sama koskee vakuutustapahtumaa, johon on vaikuttanut vakuutetun alkoholin tai huumaus- tai lääkeaineiden käyttö tai jonka vakuutettu on aiheuttanut käyttäessään venettä rikolliseen tarkoitukseen tai rikoksen tai sen tekijän suosimiseen (yleisten sopimusehtojen ehtokohta 7).

  • laiminlyönyt vakuutuksen suojeluohjeiden noudattamisen (ehtokohta 6 ja yleisten sopimusehtojen ehtokohta 6.1)

  • laiminlyönyt vahingon torjumis- ja rajoittamistoimet (yleisten sopimusehtojen ehtokohta 6.2).

Vakuutettuun samastettavista henkilöistä kerrotaan yleisten sopimusehtojen kohdassa 8.

7.4.3 Verolainsäädännön vaikutus

Korvauksen määrää laskettaessa otetaan huomioon verotusta säätelevät säädökset.

7.4.4 Vähennysten laskemisjärjestys

Omavastuut ja muut vähennykset vähennetään korvattavan vahingon määrästä peräkkäisinä laskutoimituksina seuraavassa järjestyksessä:

  1. mahdollisen veron määrä
  2. käyttöikään perustuva vähennys (ikävähennys)
  3. omavastuu
  4. prosenttimääräinen omavastuu/lisäomavastuu
  5. mahdollinen henkilön menettelyyn perustuva korvauksen vähentäminen.

8 Vakuutuksen päättyminen ja turvatason muutos vakuutuskauden aikana

Vakuutuksenottaja on oikeutettu saamaan palautusta vakuutusmaksusta, jos vakuutus päättyy sovittua ajankohtaa aikaisemmin. Vakuutusyhtiöllä on tällöin oikeus vakuutusmaksuun vain siltä ajalta, jonka sen vastuu on ollut voimassa. Muu osa jo suoritetusta vakuutusmaksusta palautetaan vakuutuksenottajalle. Vuodenaikahinnoitellussa vakuutuksessa palautusajan kultakin päivältä palautettava määrä riippuu siitä, mihin päiviin vuodesta se kohdistuu.

Vakuutusmaksua ei palauteta erikseen, jos palautettava maksu on vähemmän kuin 8 euroa.