Arvaamattomat, aamuäreät ja ajatuksissaan vaeltavat laumat ovat taas täällä.
Haluamme muistuttaa kaikkia aikuisia (niin moottoriajoneuvoa kuljettavia kuin lapsia taas syksyllä kouluun lähettäviä) siitä, että pieni lapsi on käytöksensä ennakoitavuudeltaan lähempänä luonnonvoimaa kuin ketään toista aikuista tiellä liikkujaa.
Kevyen humoristisella otteella sävytetty viestimme on, että vaikka alkavan syksyn kiireet kuinka painaisivat päälle ja sateet, stressi ja aikaiset aamuherätykset harmittaisivatkin, maltti on yhä valttia liikenteessä, kun kouluun vaeltavat laumat ovat jälleen liikkeellä.
Loppukesästä laumat ovat jälleen liikkeellä. Niitä näkyy toikkaroimassa liikenteen seassa erityisesti aamutuimaan ja alkuiltapäivisin. Nuoremmat yksilöt saattavat olla arvaamattomia ja usein ne vaeltavat ajatuksissaan paikasta toiseen. Varttuneemmilla on havaittu erityisen paljon aamuäreyttä.
Kun sinä autoilijana osaat varautua yllättäviin kohtaamisiin ja pitää ajonopeudet maltillisina, ikäviltä yhteentörmäyksiltä voidaan välttyä.
Tiedosta:
Tarkkaile:
Tunnista:
Hiljennä vauhtiasi ja pysy rauhallisena, kun huomaat seuraavia tuntomerkkejä:
Hiljennä myös, jos autotielle pomppii yllättäen pallo. Tavallisesti sen perään ryntää joko perheen koira tai kuopus.
Huolehdi aina, että olet täysin hereillä lähtiessäsi ajamaan. Jos tunnustaudut iltaihmiseksi ja aamut tuntuvat tuskallisilta, kokeile aloittaa aamusi seuraavien vinkkien avulla:
Kiire, kiire, kiire! Kiire töihin, kiire töistä pois. Kiire lapsia hakemaan. Kiire kauppaan.Stressilevelit nousevat huippulukemiin ja ohimolla pullistuva suoni alkaa tykyttää. Tuntuuko tutulta? Stressiä voi vähentää muuttamalla toimintatapojaan ja ajatteluaan. Aamurutiineita muuttamalla voi vähentää aamustressiä huomattavasti ja matkanteosta tulee kaikille, niin sinulle kuin kanssaliikennöijillekin, miellyttävämpää.
Kokeile vähentää aamustressiä seuraavien vinkkien avulla.
Jos sinulla on pieniä lapsia tai koet edellä mainitut vinkit muuten vain täysin hyödyttömiksi, kokeile lukea kilpa-autoilija Emma Kimiläisen blogikirjoitus Popula-blogista. Emma, joka on itse pienen lapsen äiti, kirjoittaa, miten kiireisten aamujen stressitekijää voi harhauttaa.